sunnuntai 2. syyskuuta 2012

Hailuodon perhoskesä 2012 oli sateinen ja vaisu.


 

Hailuodossa sateiden määrä ei ollut niin mahdoton kuin mantereella, mutta pilvisyys ja koleus tuntui myös täällä.

Alkukesän sinisiipien lennon laimennuttua hopeatäplien ja kultasiipien lento oli runsaudeltaan vain murto-osa viimevuoden perhosrunsaudesta.
Kultasiivistä loistokultasiipeä, Lycaena virgaureae, toki oli kohtalaisesti, mutta pikkukultasiivestä tuli vain muutamia havaintoja
Lieneekö viimevuotinen ylenpalttinen määrä saanut loiset lisääntymään ja talvehtimistuloksen romahtamaan.
Keskikesän ehdottomaksi massalajiksi nousi tesmaperhonen, Aphantopus hyperantus, jota näkyi kaikkialla.
Myös ritari, Papilio machaon, oli talvehtinut hyvin, ja niitä näki lämpiminä päivinä useita yksilöitä. Rusokki näyttää olevan niille mieluinen mesikasvi.
Kesän iloinen löytö oli virkeä keltatäplähiipijä -esiintymä, Carterocephalus palaemon, Ulkokarvon laiturin viereisellä pikkuniityllä.
Aikuisina talvehtivista täpläperhosista ensimmäisenä ilmaantui nokkosperhonen, Nymphalis urticae. Se ei juuri muusta piittaa kuin tuoreesta medestä ja niinpä sitä ei voi houkutella ennaltavalituille poseerauspaikoille kuvattavaksi.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti