Talvipäivänseisaus Pöllässä.

Rauhallista Pöllässä. Keskipäivän aurinko valaisee yksinäistä pihlajaa.

Merisirri - talvivieras Keskiniemessä

Hailuodon syksy on ollut vilkasta harhailevien lintuharvinaisuuksien aikaa. Syys-lokakuun aikana on Luodossa piipahtanut mm. seuraavia lajeja: taigauunilintu, taigakirvinen, etelänsatakieli, idäntiltaltti, pikkukajava, tunturihaukka, lapinpöllö ja merisirri.
Merisirri on jokavuotinen vierailija Luodossa. Se julistaa syyksykauden loppuneeksi ja talvilintutarkkailun alkaneeksi.
Merisirri saapuu Hailuodon pohjoisille ja läntisille hiekkarannoille ensimmäisten jääriitteiden aikaan.
Oheinen video on kuvattu Keskiniemessä 28.10.2012.

Syksyn hietikkosieniä

Sateisen kesän jälkeen Hailuodon pohjoisilla ja läntisillä hietikkorannoilla kasvoi runsaasti kielimäisiä sieniä.



Kaikkialla Suomessa esiintyvä kalvasnuijakas, Clavaria argillacea, kasvaa mielellään variksenmarjan, Empetrum nigrum, seuralaisena. Sen tiedetään olevan variksenmarjan ja kanervan mykoritsasieni.


 

Harvinaisempi hietikkokieli, Thuemenidium arenarium, on tänä syksynä poikkeuksellisen runsaslukuinen. Sen kasvupaikka on rannan dyynien takainen hietikkotasanne.

Vaikka kummankin sienen kumppanina on variksenmarja, ne näyttävät kasvavan sopuisasti rinnakkain.

Hailuodon perhoskesä 2012 oli sateinen ja vaisu.

 

Hailuodossa sateiden määrä ei ollut niin mahdoton kuin mantereella, mutta pilvisyys ja koleus tuntui myös täällä.

Alkukesän sinisiipien lennon laimennuttua hopeatäplien ja kultasiipien lento oli runsaudeltaan vain murto-osa viimevuoden perhosrunsaudesta.

Kultasiivistä loistokultasiipeä, Lycaena virgaureae, toki oli kohtalaisesti, mutta pikkukultasiivestä tuli vain muutamia havaintoja

Lieneekö viimevuotinen ylenpalttinen määrä saanut loiset lisääntymään ja talvehtimistuloksen romahtamaan.

Keskikesän ehdottomaksi massalajiksi nousi tesmaperhonen, Aphantopus hyperantus, jota näkyi kaikkialla.

Myös ritari, Papilio machaon, oli talvehtinut hyvin, ja niitä näki lämpiminä päivinä useita yksilöitä. Rusokki näyttää olevan niille mieluinen mesikasvi.

Kesän iloinen löytö oli virkeä keltatäplähiipijä -esiintymä, Carterocephalus palaemon, Ulkokarvon laiturin viereisellä pikkuniityllä.

Aikuisina talvehtivista täpläperhosista ensimmäisenä ilmaantui nokkosperhonen, Nymphalis urticae. Se ei juuri muusta piittaa kuin tuoreesta medestä ja niinpä sitä ei voi houkutella ennaltavalituille poseerauspaikoille kuvattavaksi.

Elokuun näyttävin laji on ilman muuta suruvaippa.Niidenkin määrä oli viimekesäistä vähäisempi ja ne ilmaantuivat vasta elokuun loppukolmanneksella imemään mineraaleja hiekkateiden kosteista painanteista.

Kun aurinko käy sen siipiin sopivan loivasta kulmasta, välähtää punainen sametin hohde näkyviin. On helppo ymmärtää miksi se englanniksi on Camberwell Beauty.

Herukkaperhonen, Nymphalis c-album, oli yllättäen runsastunut ja ilmaantui ensimmäisenä viini-siirappi-syötille.

Aina herukkaperhosen paikallaoloa ei heti huomaa, sillä siivet yhteenpainettuina sitä on todella vaikea erottaa jäkäläisiltä puunrungoilta.

Eteläiset vaeltajat eivät taida tänä vuonna jaksaa Hailuotoon asti. Ainakaan vielä niitä ei ole ilmaantunut viiniapajallemme.

Amiraali, Vanessa atalanta. Kuvattu 12.8.2011 Pökkelöperällä.

Neitoperhonen, Nymphalis io. Kuvattu myös Pökkelöperän viiniapajalla. 12.8.2011.

Syksy jatkuu Hailuodossa pitkälle lokakuun lopulle, sillä ympäröivä meri pitää yöpakkaset poissa pariviikkoa kauemmin kuin mantereella. Vielä on siis toivoa perhosyllätyksistä.

Alkukesä on siniaikaa

Alkukesän perhosista sinisiivet ovat näkyvimpiä. Tänä vuonna niiden ilmaantuminen on ollut edellisvuosia myöhemmässä ja Hailuodossakin yleistä ketosiniä ei ole vielä näkynyt.
Sinisiipikoiraat ovat yleensä sinisiä ja naaraat ruskeita. Parhaiten ne tunnistaa siipien alapintojen tuntomerkkien perusteella.




Paatsamasini, Celastrina argiolus, koiras, kevään ensimmäinen jo toukokuussa lentävä sinisiipilaji.

Niittysini, Cyaniris semiargus, koiras.

Niittysini naaras.

Niittysinit parittelemassa lepänlehdellä.

Hopeasini, Polyommatus amandus.

Hohtosini, Polyommatus icarus, koiraat timoteillä lepäämässä.

Juolukkasini, Plebejus optilete, nukkumassa koivunlehdellä.

Rannat kukkivat - suomyrtti, hanhenpaju ja rentukka.

Kesäkuu on vilahtanut hetkessä ja töiden jälkeen vapaa kului kuvien ottoon. Kesäkuun alku oli Luovossa pilvistä ja kevään muuttohässäkän jälkeen alkoi kesän rauhallinen kypsyminen.

Pöllän hiekkaniemellä suomyrtin, Myrica gale, tiilenpunaisena ja oranssina loistava kukinta kesäkuun ensimmäisellä viikolla on hieno värinäytelmä.

Maiseman värihehku on koiraspuolisten myrttien kukkien ja punaruskeiden kärkiversojen ansioita. Emiyksilöiden väri on vaatimattoman ruskeaa ja vain pikkuruisten emikukkien luotit ovat purppuran punaiset.

Myrttien välissä kirkkaankeltaiset hanhenpajut,  Salix repens, rytmittävät maisemakuvaa hauskasti.

Talvella rantajäät ovat painaneet rytin eli järviruon, Phragmites australis, kasvustot niin mataliksi, että  rentukat, Caltha palustris, pääsevät hetkeksi nostamaan kukkansa komeasti näkyviin.

Pilvisyyden vuoksi myös Luovossa, kuten pääosin muuallakin Suomessa vuosisadan tähtitieteellinen näytelmä "Venus kissing the sun" eli venuksen auringon ohitus jäi näkemättä. Pertti seurasi viikon ajan internetin satelliittikarttoja ja arveli, että Rääkkylän Vuoniemi on ilmeisesti aamuyöllä 6.6.2012 Suomen pilvettömin paikka. Oheinen kuva on auringon nousu Vuoniemen Eihvelin tornista nähtynä.

Maamehiläinen ja toukohärkä

Hailuodon hiekkainen maaperä sopii erinomaisesti raitamaamehiläisen, Andrena clarkella, pesäkammioiden kaivamiseen. Kirkkosalmen siltapenkereeessä aivan ajoradan reunassa pesäkolojen kaivaminen on aktiivisinta keväällä vapun tienoilla. Maapesiä on tiheään ajoradan reunalla. Ne eivät kuitenkaan muodosta yhdyskuntaa, vaan kukin naaras huolehtii omasta pesästään.

Urosraitamaamehiläiset eivät osallistu pesänrakentamiseen.

Pesäonkaloihin naaraat rakentavat puolenkymmentä toukkakennoa, joihin ne keräävät mettä ja siitepölyä toukkiensa ravinnoksi.

Maamehiläisten ravintovarastoja käyttää hyödykseen lentokyvytön kovakuoriainen, sinitoukohärkä, Meloe violaceus.  Naaras munii yli tuhat munaa, joista kuoriutuu pieniä triunguliini-toukkia. Toukat hakeutuvat kukkiin ja  tarttuvat keräysretkellä oleviin maamehiläisiin kulkeutuen niiden pesiin. Siellä nämä loiset kehittyvät aikuisiksi, jotka kaivautuvat esiin seuraavana keväänä.

Naarasta huomattavasti pienempi uros liikkuu kukkaniityillä, tienpientareilla ja hakkuuaukeilla  parittelukumppania etsien. Sen tuntosarvissa on mutkat, joiden tunnistussensorit se asettaa naaraan tuntosarville parittelun aikana. Tämä varmistaa oikeanlajisen parin valinnan.

Lahokoivikon kääpiä

Luodon metsät ovat nuoria ja kehittyneet muutamassa sadassa vuodessa rantalepikoista koivikoiden kautta karuiksi mäntykankaiksi. Vatungin alueella koivikot ovat ikääntyneitä ja pystyyn lahonneita puita on poikkeuksellisen paljon. Näkyvimpiä lahottajia ovat käävät, joiden itiöemiä kasvaa kuolevien puiden kyljistä.

Kaviomainen  taulakääpä, Fomes fomentarium,  on tavallisin valkolahottaja. Taula viittaa sen aiempaan käyttöön tulentekovälineenä.

Pökkelökääpä,  Piptoporus betulinus, on koivun yleisin ruskolahottaja, joka tappaa koivun pystypökkelöksi. Nuori pökkelökääpä kuivattuna on oivallinen neulatyyny.

Kantokääpä, Fomitopsis pinicola, on ennenkaikkea havupuiden ruskolahottaja, mutta esiintyy yleisesti myös koivussa ja muilla lehtipuilla. Sillä on erityisen vahva hapanimelä tuoksu. Tumma yläkuori on hartsimainen ja sulaa kuumennettaessa.

Punakääpä, Pycnoporus cinnabarinus, on punaisin kääpä, valkolahottaja, joka esiintyy paahteisilla paikoilla metsäaukkojen aurinkoisilla reunoilla.

Pakurikäävän, Inonotus obliquus, koivun kylkeen tekemät pakurikasvannaiset ovat villisti kasvavaa sienirihmastoa. Itse itiöemä muodostuu koivun kuoren alle 5-10 mm vahvuiseksi levyksi, joka itiöiden kypsyessä halkaisee ja irroittaa koivun kuoren päältään.

Koivunhelttakäävällä, Lenzites betulinus, on pillistön sijaan itiöheltat. Vanhemmiten sen yläpintaa koristaa viherlevien aiheuttama vihreä väri.

Karvavyökääpä, Trametes hirsuta, on pillillinen,  päältä karvainen kääpä, joka on valkolahottaja. Tuoreessa käävässä on heikko kloorimainen uimahallin tuoksu.

Vedet avautuvat merellä ja salmissa

Kirkkosalmelle on merikotkien ja kalasääksien seuraksi ilmestynyt Perämeren jättitiira, räyskä, Hydroprogne caspia.  Se pyydystelee matalien rantavesien kutukaloja odotellessaan pesimäluodon vapautumista jäiden kahleista. 

Kirkkosalmen perukassa hirvilehmä, Alces alces, kolmen vasan kanssa laiduntaa raatekasvustossa.



Hirvien talvisen liikkumisalueen paljastavat  rantametsikön virtsomislammikoihin kasvavat värikkäät maljasienet ja niiden valkoinen rihmasto.

Lähemmin tarkastellen kasvustosta löytyy ainakin kaksi hirven virtsaa hyödyntävää sientä. Oranssinkeltainen sieni on hirvenparvimaljakas, Byssonectria aggregata  ja ruskea sieni on hirvimaljakas, Nannfeldtiella aggregata.

Rytijärvi tulvii - ristisorsat pariutuneet

Rytijärven kevättulva levisi poikkeuksellisen laajalle alueelle. Yli sata ristisorsaa mahtuikin pariutumaan sopuisasti.

Sunnuntaina oli erinomainen retkeilysää, joka suosi lintuharrastajia. Tässä polkulaisten http://polku.net/  tarkkailijajoukkoa Rytijärven peltoaukeaman liepeillä.

Takatalvi - aikalisä Rytijärven turnajaisille

Viikon jatkunut räntäsade ja pienet yöpakkaset ovat viilentäneet ristisorsien tunteita.

 Naaraiden saapumisesta huolimatta ruokailu sujuu rauhallisesti Vilkinojan tulvalampareella.

Pientä muodollista uhittelua toki esitetään, mutta yleisö vaikuttaa  välinpitämättömältä

Kurkien tanssahdukset ja raikuvat huudot ovat nekin vielä vaisuja.

Yhteensä ristisorsia on jo Rytijärvellä lähes 40 yksilöä, joten sään lämmittyä nähdään varmasti kunnon "soitimet".

Hangen päällä on vilkasta

Takatalvi räntäsateineen ja ilman kylmeneminen on jarruttanut lintujen muuttoa. Selkärangattomien määrä ja lajisto on sen sijaan pikkuhiljaa lisääntynyt. Lumen päällä näkyy runsaasti hyppyhäntäisiä (Collembola). Ne ovat alkeellisia siivettömiä alle 6 mm kokoisia hyppiäisiä, jotka liikkuvat lumen pinnalla hyppyhangon avulla eteenpäin. Maapallolla on kuvattu yli 8000 hyppyhäntäislajia. Suomessa lumen päällä tavallisin on lumihyppiäinen, Entomobrya nivalis. Hyppyhäntäiset laiduntavat lumella kasvavaa levää.
Juoksuhämähäkit ( Lycosidae) sananmukaisesti juoksevat saaliinsa kiinni. Hämähäkkejä on Suomessa n. 650 lajia ja varhaisimmat lajit ovat liikkeellä ennen lumien sulamista kevätauringon lämmittäessä.
Kaksisiipisistä (Diptera) näimme ensimmäisenä luhtakärpäsiin (Sciomyzidae) kuuluvan Pherbellia schoenherri lajin. Tämä yksilö lämmitteli ruoikossa auringonpaisteessa. Suomessa on tavattu yli 3700 kärpäslajia.
Myös kovakuoriaisiin (Coleoptera) kuuluvia lyhytsiipisiä (Staphylinidae) oli joukoin tänään hyppyhäntäisten seassa. Lyhytsiipisiä on Suomessa tavattu noin 990 lajia, tämä lienee Olophrum fuscum?
Perhoskesän airuina tapasimme  talvehtineen, koteloitumispaikkaa haeskelevan ruostesiiven, Phragmatobia fuliginosa, lähes mustan, karvaisen toukan. Toukat lähtevät liikkeelle maalis-huhtikuussa ja valkoisella lumella ne on helppo havaita. Perhosen lentoaika on toukokuun lopusta kesäkuuhun. Toukka on kuitenkin huomattavasti helpompi löytää kuin aikuinen perhonen.
Tänään lumella kuljeskeli myös pieni mittariperhosen (Geometridae) toukka.
Lumella liikkuvat varhaiset selkärangattomat lajit on helppo havaita valkoiselta alustalta ja ne ovat väriltään tummia hyödyntääkseen vaihtolämpöisinä auringon lämpösäteilyn.


Hyppyhäntäinen

Pherbellia schoenherri

Olophrum fuscum

Juoksuhämähäkki

Juoksuhämähäkki

Phragmatobia fuliginosa, ruostesiiven toukka

Mittariperhosen toukka

Lisää kuvateksti